Turun Katulähetys yhdistyksenä

Turun Katulähetys ry:n hallitus 2017

Teemu Hälli, PJ
Ilkka Räisänen, varapj
Satu Pietilä
Heikki Talo
Pertti Berg
Ilkka Helamo, varajäsen
Simo Lepistö, varajäsen
Jukka Silvola, toiminnanjohtaja

Katulähetyksen vastuuhenkilöitä 1955 - vuodesta akaen

KATULÄHETYSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAT

1955-1969   Yolanda Kalkas

1970-1975   Eero Ervo

1976-1978   Veijo Järvinen 31.3. saakka

1978            Matti Vanhanen 1.4. alkaen

1979-1983  Keijo Plit

 

TURUN KATUÄHETYKSEN YSTÄVÄT RY:N JA TURUN KATULÄHETYS RY:N PUHEENJOHTAJAT VUOSINA 1969-1994

1969-1983   Eero Ervo

1984-1987   Aapo Kaisti

1988           Taisto Valta

1989-1992   Aapo Kaisti

1993-          Taisto Valta

 

VAPAAEHTOISTYÖN JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJAT

1989-1992   Kaarina Riitinki

1993            Eero Verkkapuro

Katulähetyksen historia

1940 -LUKU, KATULÄHETYSTYÖ ALKAA TURUSSA

Katulähetystyö alkoi Turussa jo 1945, eli heti sotien jälkeen. Tilanne sotien jälkeen oli sosiaalisesti hankala. Avioerot olivat lisääntyneet sotien aikana merkittävästi ja kaupungissa kärsittiin asuntopulasta, oikeastaan ainoa kukoistava toiminta oli mustan pörssin kauppa. Yleinen moraali oli laskennut vaikeuksien keskellä. Katulähetystyötä oli tehty jossain muodossa ja määrin eri toimijoiden taholta, mutta pelkästään katulähetystyöhön keskittyvää toimintaa ei ollut.

Aloite katulähetystyön aloittamiseen tuli yksityishenkilöiden taholta. Ensimmäinen varsinainen katulähetystyön aloittamista käsitellyt kokous pidettiin kevättalvella 1945. Ensimmäisessä kokouksessa olivat mukana Hilja Nevalainen, Helmi Terävuo, Anna Blom ja Signe Haaparanta. Kuten niin monesti muutenkin työn alullepanijat olivat naisia, jotka kokivat tarvetta puuttua ympärillään esintyvään hätää

n. Seuraavassa kokouksessa oli sitten jo mukana miehiäkin. Katulähetystyöhön haettiin oppia Helsingistä, jossa vastaavaa työtä oli aloitettu jo aiemmin. Alkuvaiheiden nimiä olivat Helsingistä toiseen kokoukseen saapunut Arvid von Martens ja Aino Kaija Kaakinen.

Jo ensimmäisenä keväänä tuli toimintaan mukaan Turkulaisen katulähetystyön tulevien vuosikymmenien keskeinen toimija Yolanda Kalkas. Työ käynnistyi hyvin nopeasti Turun seurakunnallisena katulähetystyönä, josta vastasi Ev.lut. Seurakunnat. Mukana toiminnassa oli alussa myös vapaisiin suuntiin kuuluvia kristittyjä. Toimita oli luterilaisten pappien johtamaa. Vapaiden suuntien kristityt jäivät suhteellisen pian pois toiminnasta teologisten erimielisyyksien vuoksi.

Toiminta alkaa

Varsinainen toiminta alkoi vielä vuoden 1945 aikana. Työ alkoi kesäaikaan pidetyillä puisto- ja pihakokouksilla. Syksyllä alettiin järjestämään evankeliointikokouksia NMKY:n tiloissa. Hyvin nopeasti työhön tuli mukaan vähäosaisten avustaminen. Avustus työ sai alkunsa vankilasta vapautuneiden hakeutuessa tarpeineen Katulähetyksen tilaisuuksiin. Ensimmäinen palkattu työntekijä aloitti Kirkkoneuvoston palkkaamana 1946. Vuosi 1946 toi mukanaan myös työn järjestäytymisen katulähetystoimikunna alaiseksi. Toimikunnassa oli aluksi mukana 17 henkilöä, mutta se pienennettiin hyvin pain 12 jäseniseksi. Katulähetys sai ensimmäiset viralliset sääntönsä 21.11.1949, eli yli neljä vuotta työn aloittamisen jälkeen. Katulähetyksen ensimmäinen palkattu työntekijä oli teologian ylioppilas Haakon Vainio.

Katulähetyksen toiminta laajeni nopeasti pelkkien herätyskokousten järjestämisestä. Katulähetys näki välttämättömäksi vastata sosiaalisen asuttamisen tarpeeseen aloittamalla yömaja toiminnan. Ensimmäinen yömaja perustettiin kahvila-ravintola Kirvikkeelta vapautuneisiin tiloihin. Uskon Maja niminen yömaja avattiin 1.11.1946. Yömajan vihkiäiset pidettiin 24.11.1946, jolloin myös siunattiin katulähetystyöhön ensimäiset varsinaiset katulähetystyöntekijät. Heidän joukossaan olivat ainakin Hilja Nevalainen, Yolanda Kalkas, Helmi Terävuoja Eemil Kavamo. Uskon Majasta kehittyi katulähetyksen sosiaalisen työn keskus. Uskon Majasta alkoi katulähetyksen historiassa pitkä ja monipolvinen työ asunnottomien auttamiseksi Turussa. Työ on muuttanut muotoaan ollen laajuudeltaan ajoittain merkittävääkin. Nykyisinkin työ jatkuu, mutta parhaimpiin aikoihin verraten vaatimattomammissa puitteissa.

 


1950-LUKU, TYÖN VAKIINTUMISEN VUOSIKYMMEN

Vapaaehtoisvoimin ponnistanut kätulähetystyö oli saanut tuekseen myös palkattua työvoimaa. Tuohon aikaan tosin raja palkatun ja vapaaehtoisen välillä oli häilyvä palkkojen ollessa niin pinéniä, että palkasta puhuminen tuntuisi nykymaailmassa liiottelulta. Työ oli siis niin vapaaehtoiselle kuin palkatullekin ennenkaikkea kustumustyötä, jossa evankeliumin synnyttämä rakkaus lähimmäiseen motivoi enemmän kuin mahdollinen korvaus.

Ensimmäiset toiminnan johtajat

Työn laajennuttua ja vakiinnuttua päätettiin palkata katulähetystyötä johtamaan toiminnanjkohtaja. Ensimmäinen toiminnan ´johtaja Emil Kuosmanen ehti hoitaa tehtävää vain hetken, ennen kuin hänen oli luovuttava sairastelusta johtuen. Uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin vanginvartija Arvo Rossi, joka työskenteli sivutoimisena.

Katulähetys synnyttää Diakoniakeskuksen

Pastori Ilmari Asanti oli esittänyt jo 1947 katulähetystoimikunnan kokouksessa, että Turkuun tarvittaisiin diakoniakeskus. Ehdotus otti tuulta alleen ja lähti etenemään vasta -50 luvulla. Diakonia keskuksen perustamista suunittelemaan asetettiin komitea 1950. Turun Evankelisluterilaisten seurakuntien Diakoniakeskus perustettiin 1954. Katulähetystyöstä tuli vasta perustetun Diakoniakeskuksen alaista toiminta

Toiminta monipuolistuu edelleen

1940-luvulla alkanut yömajatoiminta jatkui ja laajeni 1950-luvulle tultaessa. NNKY:n jo 1930 -luvulla perustama naistenkoti siirtyi katulähetyksen ylläpidettäväksi. Naistenkoti joka tunnettiin nimella Toivonkoti sijaisti Ursininkatu 9:ssä, josta koti muutti vielä -50 luvulla Uittamontielle.

1950 -luku toi tullessaan paljon uutta toimintaa. Katulähetyksen vankilatyö vakiintui ja laajeni vankilan johtajan määrättyä, että vangeille oli järjestettävä opintopiirejä iltaisin. Katulähetyksen bvankilalähetin Lyyti Lötjösen osalle tuli naisvankien kouluttaminen, mikä tapahtui raamattupiirinen ja teeiltojen muodossa. Katulähetys sai myös oman kuukausittaisen vuoronsa järjestää jumalanpalveluksia vankilan kirkossa. Katulähetyksne kitarakuoro palveli jumalanpalveluksissa.

Katulähetyksen toimintaan tuli mukaan alkoholistiperheiden äideille tarkoitettu äitipiiri, jonka tavoitteena oli taakkansa alle uupuvien äitien auttaminen ja tukeminen haastavassa elämäntilanteessaan selviytymiseen. Äitipiirin lisäksi -50 luvulla alkoi edellen toimiva ”pullakirkko” tai virallisemmin kotikirkko toiminta. Kotikirkko oli kadun kansalle suunnattu jumalanpalvelus, jossa oli aluksi tarjolla Jumalan sanaa ja laulua ja lopuksi tarjoilua.

Katulähetys aloitti myös kodittomille suunnatut joulujuhlat. Katulähetys lähti myös diakoniakeskuksen työyhteyteen järjestämään miestenleirejä. Leireillä tarjottiin miehille kiireetön ympäristö pysähtyä pohtimaan omaa elämäänsä ja sen ongelmia.

Muusta toiminnasta mainittakoon musiikkitoiminta, jota toteutettiin sekä kitarakuoron että sekakuoron muodoissa. Evankelioimistyö jatkui ulkoilmatilaisuuksien muodossa. Pelkästään vuonna 1955 järjestettiin 31 ulkoilmatilaisuutta.

 


1960-LUKU, VUOSIKYMMEN TÄYNNÄ TOIMINTAA

Katulähetystyön jatkuva laajeneminen aiheutti kasvavaa tarvetta palkatuille työntekijöille. Diakonia keskukseen palkattiin 1.9.1960 Elmi Rinta-Valkama katulähetystyöhön. Samana vuonna valittiin Helge Vaittinen diakoniajohtajaksi. Molempien palkattujen työntekjöiden sydäntä ja luonnetta kuvaa se, että he jatkoivat edelleen oman työnsä ohessa katulähetyksen vapaaehtoistyöntekijöinä, mikä kuvaa myös sitä, miten läheinen suhden katulähetyksellä ja diakoniakeskuksella oli. Helge Vaittisen seuraajaksi diakonaijohtajan apulaiseksi ja katulähetyksen toiminnanjohtajaksi tuli Loviisalainen kelloseppä Matti Vanhanen.

Matti Vanhanen tuli tunnetuksi siitä, että hän oli valmis antamaan vaikka takkinsa päältään, konkreettisesti. Niin hän itseasiassa tekikin vaikka olikin 30 asteen pakkanen. Katulähetyksen vankilatyö oli -60 luvulla murroksessa. Turun vankiloista siirrettiin naiset uuteen Hämeenlinnan naisvankilaan, josta johtuen Lyyti Lötjösen työ vankiloissa väheni dramaattisesti. Työ muuttui aiempaa enemmän diakooniseksi. Lyyti Lötjönen jäi eläkkeelle 1968, samana vuonna kun työhön tuli, aluksi osa-aikaisena toimiston hoitajana Kaarina Riitinki, joka teki Matti Vanhasen ja Helge Vaittisen tavoin pitkän uran Katulähetyksessä.

Vakiintunut toiminta jatkuu ja kehittyy tavoittaen uusia ihmisiä

1960 -luku oli katulähetykselle vakiintuneen toiminnan  vuosikymmen. Lukuisat eri toimintamuodot, jotka olivat saaneet alkunsa jo 1950 -luvulla, jatkuivat vireinä. Yömajatoiminta laajeni ja paikkaa vaihdettiin sen mukaan kun kulloiosetkin tilat kävivät pieniksi. Uutena työmuotona tuli nuorisotyö, jonka voidaan katsoa alkaneen varsinaisesti vasta 1960 -luvulla.

 


1970 -LUKU, NUORISOHERÄTYKSEN AIKAA

1970 -luku jatkoi siitä, mihin 60-luku oli päättänyt. Yömaja toiminnassa elettiin murroksen aikaa. Uskon Majan jatkajan toiminta päättyi

1970 kun talo, jossa kotia oli pidetty päätettiin purkaa. Alkoi ajanjakso, jolloin ei ollut naisille tarkoitettua kotia. Tuo vaihe kesti kaksi vuotta. Katulähetyksen toiminta oli edelleen diakoniakeskuksen alaista työtä, jossa sekoittui palkkatyö vapaaehtoistyöhän. Seurakunnat vastasivat ainoastaan toiminnanjohtajan palkkauksesta, mikä aiheutti ajoittain merkittäviäkin ongelmia. Katulähetyksen Uskon Majan toimintaa päästiin jatkamaan uusissa tiloissa ja uudella nimellä 1972. Uusi hoitokoti, Tapulikoti avattiin huoltopoliisin entisiin tiloihin Tapulikadulla.

Työsopimuksista talouskriisi

Jossain vaiheessa -70 lukua työsopimus asiat tavoittivat myös katulähetyksen. Turun työsuojelupiiri määräsi Katulähetyksen maksamaan hoitokotityöntekijöille taannehtivasti vuorotyökorvaukset. Korvausten kokonaissumma nousi 30 000 markkaan, mikä oli katulähetykselle liikaa. Tilanteesta selvittiin Jumalan avulla. Tuon aikainen toimistonhoitaja Kaarina Riitinki rukoili Herraa ja sai häneltä lupauksen, etteivät katulähetyksen rahat loppuisi niin kauan kuin Riitinki on työssään. Tilanteesta selvittiin ihmeen kautta.

Nuorisotyö muuttaa muotoaan

1960 -luvulla alkanut nuorisotyö oli hiipumassa. Syy hiipumiseen oli luonnollinen, nuoret vanhenivat, eikä tilalle tullut uusia. Näytti siltä, että nuorisotyö oli tullut päätökseensä. Taas kerran nähtiin, että Jumalalla oli omat suunnitelmansa. Nuorisotyön kriisin ollessa pahimmillaan tuli suomeen ameriikasta ryhmä Jeesus-hippejä. Kyseesä oli nuorisoherätys, joka oli alkanut hippien keskuudessa.

Ryhmä saatiin Kaija Ranisen ansiokkaan työn seurauksena myös Turkuun. Jeesus-hippien vierailu kaupungissamme osui mitä mainioimpaan aikaan, nimittäin koulujen päätöksen yhteyteen heti kesäkuun alkuun. Tilannetta paransi sekin, että Alkot olivat lakossa. Nuorilla ei ollut mahodllisuutta saada iloviinaa, joten harvinaisen monet osallistuivat Jeesus-hippien tilaisuuteen. Alkoi herätys. Yli 300

nuorta jätti yhteystietonsa halukkaana olemaan mukana toiminnassa.

Katulähetyksen toimintaan nuorisoherätys alkoi vaikuttamaan varsinaisesti vasta syksyllä. Katulähetyksen Grand Old Lady Yolanda Kalkas järjesti nuorille kokoontumistilat tutusta osoitteesta nimittäin Ursininkatu 9 :stä, jossa Katulähetyksen ensimmäinen yömaja Uskon Maja aloitti aikoinaan toimintansa.

 


1980 -LUKU, SUURTEN MUUTOSTEN VUOSIKYMMEN

Turun Katulähetyksen ystävät ry:n sääntöuudistus eriytti katulähetystoiminnan omaksi yhdistyksekseen. Aiemmin tukiyhdistyksenä toiminut Katulähetyksen ystävät muutti nimensä nykyiseen muotoon. Sääntömuutoksen myötä syntyi Turun Katulähetys ry, joka ei ollut enää pelkkä kannatsuyhdistys, vaan täysivaltainen toimija, joka otti vastuun katulähetyskodeista. Nimenmuutos ja yhdistyksen roolin muuttuminen toteutettiin 1984.

Katulähetystyön organisoituminen oman yhdistyksensä alaiseksi muutti myös suhdetta diakoniakeskukseen. Yhteistyö jatkui edelleen hyvänä, mutta katulähetystyönjohtokunta muuttui vapaaehtoistyönjohtokunnaksi. Katulähetyksen työntekijäkokoukset muuttuivat kuukausikokouksiksi, joita järjestettiin yhdessä diakoniakeskuksen kanssa. Yhteityö oli laajaa, mm yhteiset leirit, ullkoilmatilaisuudet ha kotikirkot. 1980 -luku oli vuosikymmen, jolloin yhdistyksen ´jäsenmäärä vaihteli aikaisempaa voimakkaammin. Jäsenmäärä kasvoi vuoden 1980 116:sta vuoden 1985 190:een pudoten kuitenkin jo vuosikymmenen loppuun mennessö 159:ään.

Yömajat muuttuvat hoitokodeiksi

Vanha Götebo katulähetyskoti lopetettiin 1980 -luvun alussa. Jäljelle jäivät Veljeskoti ja naisten Tapulikoti. Toiminta muuttui yömajatoiminnasta kohti hoitokotitoimintaa. Kupittaan Veljeskoti muutti 1985 Kivikartio oy:ltä vuokrattuun kiinteistöön Ruissalontie 19:ään. Samalla se laajeni 60 -paikkaiseksi. Uusi koti siunattiin käyttöönsä 21.10.1985. Siuauksen toimitti silloinen arkkipiispa John Vikström. Tapulikoti taas muutti Veljeskodilta vapautuneisiin tiloihin remontin jälkeen. 25 -paikkaisen uuden Tapulikodin siunasi käyttöönsä 3.4.1986 tuomiorovasti Jukka Paarma. Katulähetyksen oma, vapaahetoisten järjestämä, hengellinen toiminta hoitokodeissa väheni voimakkaasti vuosikymmenen aikana vastuun siirtyessä lähes kokonaan palkatulle daikonille ja seurakuntien työntekijöille. Eräs merkittävimmistä muutoksista 1980 -luvulla oli se, että Turun Katulähetys ry solmi Turun kaupungin kanss aostopalvelusopimuksen hoitokoti palvelujen tuottamisesta. Hoitokotitoiminnan jatkuvuutta kaiken aikaa uhannut taloudellinen epävarmuus poistui sopimuksen myötä.

Vapaa-ajantoiminta käynnistyy

Hoitokotien asukkaille alettiin järjestää erilaista vapaa-ajan toimintaa 1980 -luvun puolivälistä lähtien. Toiminta oli mm urheilukilpailuissa, näyttelyissa, mattopyykillä ja marjastamassa käymistä. Vuonna 1987 hankittiin meriläismallinen Lorvi-vene. Lorvia käytettiin mm kalareissujen järjestämiseen. Vuosina -87 ja -89 järjestettiin retket lappiin. Itse hoitokoti toiminta oli parhaimmillaan lähes hotellitasoisten palvelujen tuottamista, minkä havaittiin passivoivan asukkaita.

Asumispalvelut laajenevat tukiasunnoilla

1980 -luvuilla alkoi myös tukiasunto toiminta. Ensimmäinen tukiasunto hankittiin Katulähetysliitolta saaduilla varoilla. Varat oli saatu alun perin yhteisvastuu keräyksestä. Parhaimmillaan tukiasuntoja oli neljä. Asukkaita tukiasuntoihin saatiin mm Kriminaalihuollon kautta. Veljeskodin yhteyteen Ruissalontie 19:aan avattiin kuntoutuville hoitokodin asukkaille tarkoitettu jatkoasuntoja tarjoava Nuutinkoti. Nuutinkoti tarjosi tukiasuntotyyppisen jatkoasunnon 15 miehelle.

Nuorisotyön murros

Jeesus-nuorten toiminta jatkui 80-luvulla, tosin ryhmän nimi vaihtui ja siitä tuli katulähetysnuoret. Nuorten tyhmä oli mukana aloittamassa teetupa-toimintaa mm Härkämäessa. Katulähetysnuoret joutuivat tekemisiin myös uuden ilmiö kanssa. Turkulaisten nuorten keskuudessa heräsi voimakas okkultismin  kiinnostus. Kyseisen ilmiön syntyyn vaikutti merkittävästi Richard Bach:in Lokki Joonatan kirja ja sen filmatisointi. Osalle nuorista okkultismiin sekaantuminen johti mielenterveyden ongelmiin. Katulähetyksen nuortentilaisuuksiin alkoi tulla mukaan nuoria, jotka olivat olleet mukana harjoittamassa Lokki Joonatanin innoittamaa okkultismia. Jeesus-talo purettiin vuosikymmenen alussa. Uudet tilat saatiin Käsityöläiskatu 20:stä vuonna 1983. Paikan nimeksi tuli Nasaret. Nuorten oma katutyö alkoi.

Muuta merkittävää

Katulähetyksen oma jäsenlehti aloitti ilmestymisensä 1980-luvulla. Erilainen vapaaehtoistoiminta oli edelleen aktiivista. Vankilatyötä tehtiin, kuten ennenkin. Ruissalon kyplylässä alettiin pitämään hartauksia Veikko Erosen toimesta. Leiritoiminta jatkui vilkkaana koko vuosikymmenen ja påitkälle tulevaisuuteen. Vuosikymme oli katulähetyksen kannalta rikas ja täynnä toimintaa.

 


1990 -LUKU JA SIITÄ ETEENPÄIN

90 -luku oli hoitokotitoiminnan kannalta hyvä vuosikymmen. Aiempi taloudellinen epävarmuus oli siirtynyt historiaan Turun kaupungin kanssa solmitun ostopalvelusopimuksen seurauksena. Kaupungin maksama korvaus riitti kattamaan niin hoitokodin ylläpitokulut kuin henkilökunnan palkatkin. Katulähetyksen historia niukkuuden hallinnan mestarina näkyi myös siinä, ettei ostopalvelusopimus suinkaan johtanut vallattomaan talouden hoitoon. Sen sijaan, että olisi tarvittu lisäbudjetteja Katulähetys saattoi palauttaa osan saamastaan ennakkomaksusta jokaisena vuosikymmenen vuotena. Suurimmillaan palautus oli lähes 10% vuosittaisesta ennakkomaksusta. Ostopalvelusopimukseen liittyi reunaehto, joka aiheutti sen, ettei ostopalvelusopimus hyödyttänyt taloudellisesti yhdistyksen muuta toimintaa. Sopimuksen edellytyksenä oli se, että yhdistyksen muu toiminta erotettiin hoitokotitoiminnasta.

1990 -luku oli laman vuosikymmen, joka heijastui myös yhdistyksen toimintaan ja talouteen. Vaikka hoitokotitoiminta elikin turvattua aikaa, niin muuten yhdistyksen talous oii totutusti haasteiden edessä. Toiminnanjohtajan vakanssi päätettiin  lopettaa. Muiden uhan alaisten työsuhteiden osalta asiat saatiin sovittua tavalla, joka mahdollisti työsuhteiden jatkumisen. Ostopalvelusopimuksen myötä perustettiin hoitokotityön johtokunta, johon tuli edustaja Turun kaupungilta. Ensimmäisen hoitokotityönjohtokunnan puheenjohtajaksi tuli Aalpo Kaisti. Merkittävä muutos hoitokotityössä oli myös se, että Tapulikoti päätettiin lopettaa. Useimmille asukkaana oleville naisille löytyi muu asumisvaihtoehto. Ne, joille ei tukiasuntoa saatu järjestettyä muuttivat Veljeskotiin, joka muuttuessaan molempia sukupuolia palvelevaksi muutti nimensä Nuutinkoti, jolla nimellä talo toimi aina siihen asti, kunnes toiminta lopetettiin 2011 toukokuun lopussa Turun kaupungin kilpailutettua päihdehuollon asumispalvelut.

Oma toimitila hankitaan

Erinäisten vaiheiden jälkeen kävi niin, että katulähetysnuorten toimintaa mahdollistamaan vuokratun Nasaretin vuokrasopimus loppui ja toiminta siirtyi Turun kaupungilta vuokrattuihin tiloihin, entiseen nuorisotilaan Linnankatu 43:een konservatorion alakertaan. Paikka sai nimekseen Lasaretti. Toiminta lasaretissa jäi lopulta vain noin vuoden mittaiseksi. Toiminnan vakiinnuttamiseksi päätettiin hankkia omat toimitilat. Sellaiseksi valikoitui entinen matkustajakoti Läntinen Pitkäkatu 8:ssa. Paikka kunnostettiin katulähetyksen tarpeisiin sopivaksi ja sai nimekseen Yläsali.

Toiminta kehittyy

Katulähetyksen perinteinen työ nuorten parissa jatkui saaden uusia muotoja. Toimintaan mukaan tulevat nuoret olivat yhä useammin jo valmiksi uskossa, joten perinteisten evankeliointi-iltojen merkitys väheni. Syntyi uutta kulttuuria. Aloitettiin aiempaa aktiivisempi katutyö teetupa toimintoineen. Kaija Ranisen työ katulähetyksessä päättyi. Tilalle palkattiin teologian yo Esa-Pekka Kanniainen, joka musiikkimiehenä aloitti lauluryhmän. Kanniaisen aikana nuorisotyö muuttui. Aloitettiin katuiltojen lisäksi nuortenillat. Nuorisotyön oheessa vankilatyö jatkui vireänä. Työstä vastuuta kantaneet Mauri Kantola ja Raimo Sillanpää saivat Esa-Pekka Kanniaisesta työtoverin. Kotikirkko tilaisuudet jatkuivat Sirkkalan kadun seurakuntakodilla. Ruokajakelu, joulujuhlat, leirit ja kaikki muu perinteinen katulähetystyö jatkui vireänä.

Lopun alku vai alun loppu?

Katulähetystyö on siis elänyt aikansa hermolla muuttuen ja sopeutuen kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin. Historia on pitkä ja täynnä yliluonnollista Jumalan huolenpidon osoitusta. Monissa tilanteissa ratkaisun toi uskon rukous. Herra vastasi ja näytti tien eteenpäin. Turkulaiset elämän taakoittamat miehet ja naiset ovat saaneet kohdata kerta toisensa jälkeen katulähetyksen työntekijöissä lähimmäisen, joka välittää. Moni on kokenut elämää muuttavan rakkauden. Vaikka onkin niin, että hoitokotityö loppui vuonna 2011 Nuutinkodin sulkemisen myötä, ei katulähetyksen ydin, evankeliumina avulla ja voimasta tapahtuva ihmisten kohtaaminen ja auttaminen ole loppunut mihinkään.Yhä tänään 2010 -luvilla katulähetys toteuttaa missiotaan osoittaa Taivaallisen Isän rakkautta lapsille, joita elämä kohteli vähän liian kaltoin. Katulähetys haluaa asettua edelleen rinnalle ja välittää ihmisille viestin, toivosta, rakkaudesta ja Jumalan muuttavasta armosta, joka voi kohdata jokaisen, joka avautuu sille.

 

 

Share This